perjantai 1. heinäkuuta 2022

Pioni kukkii - ja moni muukin

 Edellisen postauksen jälkeen törmäsin netin syövereissä metsäruusuun ja se tuo kaiketi onkin. Lehtien paksuus ei täsmännyt kurtturuusuun ja muutama muukin ero mielestäni löytyi, joten en ala omaa pensastani ainakaan vielä kaivaa ylös. 😁


Pioni, tuo edellisten asukkaiden jäljiltä oleva kaunotar avasi tänään ensimmäisen kukkansa! Useita nuppuja lisää odottaa vuoroaan ja olen kovin iloinen tästä menestyksestä. Joitain vuosia sitten siirsin tämän muutaman varren juuripaakun rapunpielestä keskelle pihaa ja jännityksellä olen joka vuosi odottanut kukkia. Nyt näyttääkin runsain kukkasato olevan tähän asti, joten ilmeisesti hän viihtyy tuolla paikalla. 

Eilen piipahdin puutarhalla moikkaamassa omistajaa ja niinhän siinä taas kävi, että pari laatikollista kesäkukkia lähti sieltä mukaan. Keskipäivänkukkaa otin kokeeksi kuormalavasta tehtyyn kukka"kehikkoon" lavan päätyyn ja vaikka eilen olivat ihan nuupallaan muutosta, tänään jo virkeinä aukoivat kukkiaan. Kiva värisikermä niistä muodostuikin.








Perunamaan ja kasvihuoneen taakse tehtiin pitkä kukkapenkki ajatuksena, että ukonkello ja joku korkea sininen perenna (jonka nimeä en nyt muista) muodostaisivat ajan kanssa kesäksi aidanteen tarjoten hieman näkösuojaa naapurin rivitaloon. Aidanteesta en kuvaa nyt viitsi laittaa, sen verran pahoin itseensä ottivat siirrosta, että katsotaan mitä tulee. Turhan kuumaa on siirtoihin ja muutenkin olisi järkevämpää ollut tehdä keväällä, mutta kun ajatus tuli mieleen vasta nyt! Ja sainpahan istuteltua kesäkukkia noiden jättämiin aukkopaikkoihin.

Kesäpäivänhattua ukonkellon tilalle.
 

Oppineittenkukkia toisen korkean puskan paikalle.

Kasvihuoneessa kaikki hyvin, ensimmäisten raakileiden kypsymistä odotellessa.

Chiliä (taimen sain puutarhalta).

Vesimeloni 'Sugar Baby' (omat taimet).

Kasvihuonetomaatti 'Indigo Rose' (omat taimet).

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, varokeehan nahkan polttamista näillä helteillä! ☀

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Tunnistusapua kaivataan

 Pihassamme on kasvanut jo pitkän aikaa ruusu. Siirsin sen kitumasta kukkapenkkiin muistaakseni toissa vuonna ja olen yrittänyt selvittää, onko puska nyt kuitenkin sitä kiellettyä kurtturuusua. Mitä sanoo arvon raati?









Entä olisiko vihdoin alkanut kukkia jo pari vuotta sitten istutettu tarhasalkoruusu 'The Watchman'??




sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Ihanan kesäistä!

 On kiirettä piisannut, mutta nyt toivottavasti jää aikaa omallekin elämälle kun työt puutarhalla tuli päätökseen. Oli aivan mahtava paikka, sain tehdä mieleisiä asioita ja opin myös roppakaupalla uutta. Jätin myös yhteystiedot ensi kevättä varten siltä varalta, että taas kausiapua tarvitaan eikä itsellä silloin ole muuta työtä. Saas nähdä! 😁



Eilinen ilta töistä päästyä ja tänään melkein koko päivä onkin mennyt omia kasveja hoidellessa. Raukat jääneet ihan paitsioon ja nähtäväksi jää, vieläkö muutama petunian taimi kuivumisestaan selviää. Vielä riittää puuhaa huomiseksikin ja tiistaina suuntaan 17v poikani kanssa reissuun kahdestaan lauantaihin asti, Nuorten keliakia-kurssille Tampereelle. Täytyy saada kasvihommat sellaiseen kuntoon, että isäntä niiden kastelusta reissun ajan selviää kun lämpimiä päiviä kuitenkin luvattu. Eli pakkausta puutarhahommien lisäksi tiedossa...

Sitten päivän puuhia kuvina.

Tomaateista suurin osa vihdoin laareissaan. Etummaisessa kirsikkatomaatti Gardeners Delight, seuraavassa Ildi ja pihvitomaatti, jonka nimeä en tiedä (puutarhalta, en älynnyt kysyä lajiketta), seuraavassa pensastomaatti Maja ja viimeisessä uusi kokeilu, Indigo Rose). Ruukussa paprikaa.

Vas. ananaskirsikka ja mustissa ruukuissa amppelitomaatti Tumbler F1. Tuo ananaskirsikan takana oleva tomaatti muuten katkesi istuttaessa, mutta niin vaan kasvatti uusia juuria runkoon ja muistoksi jäi vain kellastuneet alalehdet! 

Kelloköynnöksille askartelin pienisilmäisestä verkosta tuet, näissä on kaksi tainta yhdessä ruukussa, väriltään siniset. Valkoiset versiot ovat paljon ruppanampia, kuvan otan kun saavat vähän ravinnetta ja autinkoa tankattua. 



Osa taimista odottaa vielä lopullista sijoituspaikkaansa kasvihuoneen "hallasuojassa". Enää en ole harsoa kiinni pitänyt kun yöt on alkaneet lämmetä. Näistä osa on ostotaimia, mutta pelakuut, lobeliat, (ylikasvaneet) petuniat ja ruukussa viihtyvä heliotrooppi on omia kasvatteja.

Mattotelineemme toimii nykyään amppelitelineenä, mutta siitä en muistanut kuvaa napata. Pikaisesti laskettuna erilaisia amppeleita on pitkälle yli 20, kukahan ne kaikki muistaa kesän aikana kastella? 😅

Näihin kuviin ja tunnelmiin.


sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Puutarhailua

 Ensimmäinen viikko taputeltu "kesätyöstä" ja on ollut rankkaa, mutta antoisaa. 8h työpäivät jalkojen päällä kastellen ja koulien taimia äkkiseltään on pistäneet lihakset huutamaan hoosiannaa! Iltaisin ei ole unta tarvinnut houkutella. Olen kyllä viihtynyt erittäin hyvin, mutta en ole ihan vakuuttunut, että tästä ammatiksi asti olisi. 

Näissä näkymissä kelpaa työskennellä.

Työkaverina sammakko.

Omille taimille on aikaa riittänyt aika hintsusti. Muutamia olen saanut kasvihuoneeseen harsojen alle ja toistaiseksi ovat hengissä selvinneet, mutta suurin osa taimista kasvaa miten kuten sisällä. 13v kissamme mielestä lobeliaa piti harventaa ja kun en sitä itse tehnyt, hän päätti auttaa. En arvostanut, valkoista kun muutenkin on vain jokunen taimipotti...

Noita kahta reunimmaista Mustis harvensi.

Olohuoneen minikasvarissa taitaa olla parhaat olosuhteet taimien kasvaa. Sinne ei pääse karvaiset kaverit, lämpöä ja valoa riittää kun vaan kastelu ja lannoitus pelaa. Harmi, kun siihen mahtuu taimistani vain murto-osa....

Värinokkoset viihtyvät valoisassa, tykkään kovasti niiden vahvoista väreistä.

Petuniat venyivät tuolla liikaa, kun olen odotellut ensimmäisiä kukkia enkä raaskinut ajoissa latvoa. Nyt on useassa taimessa nuput aluillaan, jännän äärellä mitä värejä näissä onkaan! Vesimeloni kukkii myös ja Amoriakin olen saanut leikkiä. 

Nähtäväksi jää onnistuiko pölytys.

Semmoista tänne. Kohta alkaa Suomen peli, kutimet kätösiin ja jännittämään! Tsemppiä otteluun Leijonat!

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Uutta kohti ja kuulumisia

 On sen verran huisketta ollut, ettei edes blogia ole ehtinyt päivittää! Normiarkea ja taimiaskareita, huomisesta alkaen 3 viikkoa erittäin tiiviiseen tahtiin, pääsin nimittäin kausitöihin läheiselle puutarhalle. Jännän äärellä siis, saan nähdä konkreettisesti millaista puutarha-ala on ja miten työ mun kropalleni sopii. Lähinnä ongelmakohdat ovat kipeytyvä selkä (ylipainon aiheuttamaa) ja molempien rannekanavien ahtaumat (lievä ja keskivaikea). Innolla kuitenkin odotan! 😁

Tässä muutamia kuvia kotoa, tosin ei taimista. Ulkopuuhia ja kästöetä lähinnä. Mutta olokeepa hyvät. 😅

Aiemmassa postauksessa mainittu ApuPupu.



Tytär pyysi parvekkeelleen valeampparipesän ja
äiti sen virkkasi amppareineen. Oli mieleinen.

Porkkanat pääsi kasvulavaan 13.5.22,
samaan retiisiä, salaatteja, mangoldia ja pinaattia.

Tuplaharso kruunaa kokonaisuuden ja sisällä on viihtyisää.


Harsotetun viereiseen lavaan laitettiin 21.5
ruohosipulin kaveriksi punaista ja keltaista sipulia. 

Omatekemä pajutuki tuoksuherneelle. :D

  
19.5 olin avustamassa paikallisen Marttayhdistyksen lavakasvatustapahtumassa ystäväni kanssa. Kyllä, 4-kymppiset voivat hyvin olla Marttoja! 😆

Niina Laitisen mallilla neulotut Liljankukka-sukat
pääsivät lämmittämään pojan opettajan sääriä.

Kaikkea muutakin on tullut puuhattua, vaikka kamera ei mukana olekaan ollut hetkiä tallentamassa. Mutta huomenna kutsuu uudet tuulet, kerron lisää niistä seuraavalla kerralla! 





sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Iloista vappua!

 Ahkeraliisan ensimmäisen melkein avautuneen kukan myötä toivotan hyvää työväen juhlaa kaikille! Meillä juhlitaan myös 17v täyttävää poitsua herkkujen muodossa, miten aika voikin kiitää näin nopeasti... 



maanantai 25. huhtikuuta 2022

Petunian paapomista ja muita taimikuulumisia

 Päätin tänään vaihtaa osalle petunioista isommat ruukut, vaikkei kuun mukaan optimaalinen vaihe olekaan. 26 tainta pääsi pikkuisista ensikodeistaan n. 8x8cm muoviruukkuihin ja toivon mukaan se koko riittää siihen asti, kunnes lopullinen kasvupaikka on riittävän lämmin. Näitä taimia on nyt sen verran reilusti, että jos kaikki menee hyvin, pistän osan vauvoista touko-kesäkuussa myyntiin. Haaveissa on ollut pitää pihakirppis ja siellä sitten voisi ylimääräiset myydä. Saas nähdä. 

Petunian runsas juuristo näkyy hyvin kirkkaan purkin läpi. 

Huomenna jatkan projektia Double Cascade -erikoispetunioiden taimilla. Nekin ovat pienissä ruukuissa ja multatila kuivuu todella nopeasti, mikä kielii liian pienestä kasvutilasta. Muutenkin niiden kasvu hieman juroo. Double Cascadea on "vain" 11 kpl yhteensä.  

Pelargonien kasvu on ollut valtaisaa aurinkoisella olohuoneen ikkunalla minikasvarissa. Vielä ei kukkanuppuja näy, mutta oikein elinvoimaisia taimia he ovat! Myös pelargonien takana kasvavat paprikat, vesimelonit ja ananaskirsikat ovat reippaita ja napakoita. Värinokkosia olen latvonut ja tänään napsin myös paprikoista ylimmät lehdet pois, jotta haaroittuisivat. 



Värinokkosista lähti jo ensimmäinen taimi maailmalle, kun hyvälle ystävälle sen nimipäivälahjaksi kiikutin. Tuntui olevan mieleinen lahja tuunatussa ruukussaan. 

Maalasin vanhan Orthexin altakasteluruukun
kalkkimaalilla ja istutin siihen kasvattamani pikkutaimen.

Pihalla on kevät tullut ihan rytinällä! Olen hyödyntänyt teinityövoimaa lumikasojen lapioinnissa tasamaalle sulamaan ja osa penkoista onkin jo sulanut kokonaan. Näkyviin on ilmestynyt kevätkukkijoita (muistaakseni krookuksia istutin) ja pionitkin ovat selvinneet talvesta hengissä. Pikkuisen olen jo penkkejä rapsutellut ja multaa odottaa 10 40 litran säkkiä pihassa kasvulavoihin ja penkkeihin lisäystä. Ämpäriperunat lähtee huomenna multiin näillä näkymin, josko saisi juhannukseksi uudet perunat siitä! 😊 Suunnitelmia piisaa, toteutus välillä ontuu... mutta hiljakseen.

Krookukset kukassa.

Kukahan hän oli?

Tulppaaneja nousee!

Pionin punaisia alkuja.

Ainiin, täähän mun piti vielä näyttää! Koulin eilen viisi pientä tuntokasvin taimea omiin ruukkuihinsa ja voi miten suloisia ne ovatkaan. Näitä kasvatin jo vuosia sitten ekan kerran ja yhden yksilön onnistuin talvettamaankin pari kertaa. Lopulta kuuma kasvihuone oli sille liikaa, mutta isoksi puskaksi ehti kasvaa. Näillähän jännästi lehdykät sulkeutuu kosketuksesta, samoin iltaisin kasvi menee "nukkumaan" laittamalla lehdet suppuun. Kerrassaan viehättävän persoonallinen kasvi! Toivottavasti nämä jaksaa kasvaa isoiksi ja tuuheiksi.

Mimosa pudica.

Vuodelta 2018 löysin kuvia:


Tämmöinen hänestä tulee isona.

Söpö pieni kukka tuntokasvilla.