sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Tunnistusapua kaivataan

 Pihassamme on kasvanut jo pitkän aikaa ruusu. Siirsin sen kitumasta kukkapenkkiin muistaakseni toissa vuonna ja olen yrittänyt selvittää, onko puska nyt kuitenkin sitä kiellettyä kurtturuusua. Mitä sanoo arvon raati?









Entä olisiko vihdoin alkanut kukkia jo pari vuotta sitten istutettu tarhasalkoruusu 'The Watchman'??




sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Ihanan kesäistä!

 On kiirettä piisannut, mutta nyt toivottavasti jää aikaa omallekin elämälle kun työt puutarhalla tuli päätökseen. Oli aivan mahtava paikka, sain tehdä mieleisiä asioita ja opin myös roppakaupalla uutta. Jätin myös yhteystiedot ensi kevättä varten siltä varalta, että taas kausiapua tarvitaan eikä itsellä silloin ole muuta työtä. Saas nähdä! 😁



Eilinen ilta töistä päästyä ja tänään melkein koko päivä onkin mennyt omia kasveja hoidellessa. Raukat jääneet ihan paitsioon ja nähtäväksi jää, vieläkö muutama petunian taimi kuivumisestaan selviää. Vielä riittää puuhaa huomiseksikin ja tiistaina suuntaan 17v poikani kanssa reissuun kahdestaan lauantaihin asti, Nuorten keliakia-kurssille Tampereelle. Täytyy saada kasvihommat sellaiseen kuntoon, että isäntä niiden kastelusta reissun ajan selviää kun lämpimiä päiviä kuitenkin luvattu. Eli pakkausta puutarhahommien lisäksi tiedossa...

Sitten päivän puuhia kuvina.

Tomaateista suurin osa vihdoin laareissaan. Etummaisessa kirsikkatomaatti Gardeners Delight, seuraavassa Ildi ja pihvitomaatti, jonka nimeä en tiedä (puutarhalta, en älynnyt kysyä lajiketta), seuraavassa pensastomaatti Maja ja viimeisessä uusi kokeilu, Indigo Rose). Ruukussa paprikaa.

Vas. ananaskirsikka ja mustissa ruukuissa amppelitomaatti Tumbler F1. Tuo ananaskirsikan takana oleva tomaatti muuten katkesi istuttaessa, mutta niin vaan kasvatti uusia juuria runkoon ja muistoksi jäi vain kellastuneet alalehdet! 

Kelloköynnöksille askartelin pienisilmäisestä verkosta tuet, näissä on kaksi tainta yhdessä ruukussa, väriltään siniset. Valkoiset versiot ovat paljon ruppanampia, kuvan otan kun saavat vähän ravinnetta ja autinkoa tankattua. 



Osa taimista odottaa vielä lopullista sijoituspaikkaansa kasvihuoneen "hallasuojassa". Enää en ole harsoa kiinni pitänyt kun yöt on alkaneet lämmetä. Näistä osa on ostotaimia, mutta pelakuut, lobeliat, (ylikasvaneet) petuniat ja ruukussa viihtyvä heliotrooppi on omia kasvatteja.

Mattotelineemme toimii nykyään amppelitelineenä, mutta siitä en muistanut kuvaa napata. Pikaisesti laskettuna erilaisia amppeleita on pitkälle yli 20, kukahan ne kaikki muistaa kesän aikana kastella? 😅

Näihin kuviin ja tunnelmiin.