maanantai 25. huhtikuuta 2022

Petunian paapomista ja muita taimikuulumisia

 Päätin tänään vaihtaa osalle petunioista isommat ruukut, vaikkei kuun mukaan optimaalinen vaihe olekaan. 26 tainta pääsi pikkuisista ensikodeistaan n. 8x8cm muoviruukkuihin ja toivon mukaan se koko riittää siihen asti, kunnes lopullinen kasvupaikka on riittävän lämmin. Näitä taimia on nyt sen verran reilusti, että jos kaikki menee hyvin, pistän osan vauvoista touko-kesäkuussa myyntiin. Haaveissa on ollut pitää pihakirppis ja siellä sitten voisi ylimääräiset myydä. Saas nähdä. 

Petunian runsas juuristo näkyy hyvin kirkkaan purkin läpi. 

Huomenna jatkan projektia Double Cascade -erikoispetunioiden taimilla. Nekin ovat pienissä ruukuissa ja multatila kuivuu todella nopeasti, mikä kielii liian pienestä kasvutilasta. Muutenkin niiden kasvu hieman juroo. Double Cascadea on "vain" 11 kpl yhteensä.  

Pelargonien kasvu on ollut valtaisaa aurinkoisella olohuoneen ikkunalla minikasvarissa. Vielä ei kukkanuppuja näy, mutta oikein elinvoimaisia taimia he ovat! Myös pelargonien takana kasvavat paprikat, vesimelonit ja ananaskirsikat ovat reippaita ja napakoita. Värinokkosia olen latvonut ja tänään napsin myös paprikoista ylimmät lehdet pois, jotta haaroittuisivat. 



Värinokkosista lähti jo ensimmäinen taimi maailmalle, kun hyvälle ystävälle sen nimipäivälahjaksi kiikutin. Tuntui olevan mieleinen lahja tuunatussa ruukussaan. 

Maalasin vanhan Orthexin altakasteluruukun
kalkkimaalilla ja istutin siihen kasvattamani pikkutaimen.

Pihalla on kevät tullut ihan rytinällä! Olen hyödyntänyt teinityövoimaa lumikasojen lapioinnissa tasamaalle sulamaan ja osa penkoista onkin jo sulanut kokonaan. Näkyviin on ilmestynyt kevätkukkijoita (muistaakseni krookuksia istutin) ja pionitkin ovat selvinneet talvesta hengissä. Pikkuisen olen jo penkkejä rapsutellut ja multaa odottaa 10 40 litran säkkiä pihassa kasvulavoihin ja penkkeihin lisäystä. Ämpäriperunat lähtee huomenna multiin näillä näkymin, josko saisi juhannukseksi uudet perunat siitä! 😊 Suunnitelmia piisaa, toteutus välillä ontuu... mutta hiljakseen.

Krookukset kukassa.

Kukahan hän oli?

Tulppaaneja nousee!

Pionin punaisia alkuja.

Ainiin, täähän mun piti vielä näyttää! Koulin eilen viisi pientä tuntokasvin taimea omiin ruukkuihinsa ja voi miten suloisia ne ovatkaan. Näitä kasvatin jo vuosia sitten ekan kerran ja yhden yksilön onnistuin talvettamaankin pari kertaa. Lopulta kuuma kasvihuone oli sille liikaa, mutta isoksi puskaksi ehti kasvaa. Näillähän jännästi lehdykät sulkeutuu kosketuksesta, samoin iltaisin kasvi menee "nukkumaan" laittamalla lehdet suppuun. Kerrassaan viehättävän persoonallinen kasvi! Toivottavasti nämä jaksaa kasvaa isoiksi ja tuuheiksi.

Mimosa pudica.

Vuodelta 2018 löysin kuvia:


Tämmöinen hänestä tulee isona.

Söpö pieni kukka tuntokasvilla.


perjantai 15. huhtikuuta 2022

Pitkäperjantai

 Vaikka vielä on lunta paikoin polveen asti, näkyvät kevään merkit jo ilmassa. Räystäät tippuu vettä, linnut laulaa ja pihassa on uima-allasta muistuttava muodostelma, jonka parissa pääsee verestämään muistoja lapsuuden puroleikeistä. 😂 

Kasvulaatikosta löytyi tällainen itsekylväytynyt ylläri.

Taimiviidakkoni on vankistunut ja suurimman osan petunian taimista latvoinkin jo. Säälitti kyllä hyvin kasvaneita pikkuisia alkaa silpomaan, mutta jo nyt muutaman päivän jälkeen on uutta lehteä näkyvissä ja ainakin tuplaten. Sepä tässä tarkoituksena onkin, saada taimet haaroittumaan ja tuuheutumaan. Mustasilmäsusannat istutin kolmeen amppeliin kasvamaan kukkamulta-kasvusammal -seokseen ja kovin ovat raaskun näköisiä isossa amppelissaan! Kuviakaan en näköjään ole heistä ottanut. Mutta josko siitä intoutuisivat hekin kasvamaan. Kuvista puheenollen, löysinpä puhelimen kamerasta myös makrokuvaus-toiminnon, jota piti heti testailla.

Tuntokasvin taimi.

Ihanan karvainen on tomaatintaimi.

Latvottu petunia kasvattaa jo uutta.

Muutoin on aika mennyt hoidellessa pikkutaimia ja neuloessa, työn alla mm. Niina Laitisen mallilla sukat sekä ApuPupu, joka odottaa täyttämistä ja naaman kirjontaa. ApuPupu oli kyllä mukava tehdä ja tuo ensimmäinen jää tuskin viimeiseksi. Toukokuun loppuun on paikallisten Marttojen keräys pupuista Ukrainan pakolaislapsille jaettavaksi.



tiistai 5. huhtikuuta 2022

Huhtikuun huisketta

 Vihdoin ne koitti, nimittäin kuun vaiheen mukaiset hyvät kylvö- ja istutuspäivät! Lähes joka päivälle onkin riittänyt hommaa, kun kasvaneet taimet ovat halunneet isompiin purkkeihin kasvamaan ja yhdessä itäneet omiin yksiöihinsä. Melko hyvin ovat taimet siirroista selvinneet, tomaateista vain yksi nuupahti ilmeisesti juurien vaurioitumisen takia. 

Tästä tomaattien koulinta alkoi 3.4, lajikkeita 6 ja taimia vajaa 30kpl.

Osa koulituista tomaateista lamppujen alla 5.4.

En tiedä huomaako noiden kuvien välillä eroa, mutta jälkimmäisen otin uuden puhelimeni kameralla. Raaskin vihdoin ostaa uuden luurin, edellinen Samsung J5 (2017) ehtikin helmikuussa täyttää 4 vuotta ja toimii edelleen. Toivottavasti sen 16G muisti riittäisi vielä jonkun aikaa 11v pojan tarpeisiin, uutta kun ei herra Huolettomalle ihan vielä viitsi ostaa. Mun käyttöön tää uusi Samsung A52 riittää oikein mainiosti, tärkeimmät kriteerit oli hyvä kamera sekä riittävästi muistia, jota on nyt 128G. Ei pitäisi ihan heti loppua kesken. 5G-valmiutta tässä mallissa ei mielestäni ole, mutta meidän seuduilla Pohjois-Savossa se on toistaiseksi ihan turha, kun ei ole 5G-verkkoakaan. 

Lauantaina pyörähdin Kuopiossa Puutarhamessuilla ja kylläpäs olikin mukavaa käydä pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla! Mukaan tarttuis kymmenisen pussia siemeniä, merkkauskynä sekä kaksi 4l pussia biohiiltä, jota meinaan kesäksi kasvihuoneeseen ja ruukkukasvatukseen testata. Paikallinen Puutarhayhdistys jakoi myös ilmaiseksi tapahtumassa jäseniensä keräämiä siemeniä, joten muutaman pussillisen perennansiemeniä laitan jossain vaiheessa kasvamaan. Akileijaa varsinkin kukkapenkit oikein huutaa! 😁

Loppuun vielä muutama kuva taimiviidakostani.

Violetteja kelloköynnöksiä.

Osa petunian taimista, seassa ahkeraliisaa ja pari värinokkosta.

Tomaatteja maitopurkeissa, niiden edessä ananaskirsikkaa ja basilikaa,
vas. reunassa mustasilmäsusannaa ja oik. ahkeraliisan taimia.

Ahkeraliisaa.